Tässä luvussa tärkeää osaa näyttelee tatuointi, joka auttaa rikostutkija Carlos Korhosta saamaan selville uhrin henkilöllisyyden.
”Ei mittää pitempii puheita”, aloitti Kaski, kuten hänellä oli tapana, ja käski Carloksen kertoa, missä mennään.
Huone oli yksi niistä ahtaista ja ikkunattomista kokoushuoneista, joissa oli kovat tuolit ja jonne kahvimukit piti tuoda sosiaalitilasta pitkän käytävän toisesta päästä.
Paikalla olivat Carloksen ja Kasken lisäksi: Henna Äijälä, Jim Bonk ja Tuomas Kuikka.
Carlos kertoi tapauksen pääkohdat: tehtaan omistajan ja siivoojan lausunnot sekä Hilkka Kalmon alustavan arvion kuolinsyytä ja murhan ajankohdasta.
”On siis täysin varmaa, että se oli murha?” Tuomas kysyi.
”Harva tappaa itsensä mätkimällä itseään takaraivoon”, Carlos sanoi.
”Halusin vain varmistua siitä, ettei tyyppi kaatunut humalapäissään ja lyönyt nuppiaan pöydän kulmaan.”
”Hilkka on vakuuttunut siitä, että kyse on todellakin henkirikoksesta. Uhria oli lyöty useita kertoja tylpällä esineellä takaraivoon. Hänet oli tapettu sisällä, ja ruumis oli siirretty sen jälkeen parvekkeelle, mistä se löydettiin.
Tehtaan sauna oli viimeksi käytössä viime viikon torstaina, ja veikkaukseni on, että uhri osallistui tuolloin saunailtaan toisten henkilöiden seurassa. Tämä tarkoittaisi sitä, että murha olisi tapahtunut torstaina ja että murhaaja on mahdollisesti joku uhrin saunaseuralaisista.”
”Miksi ruumis löytyi vasta nyt?” Henna kysyi.
”Torstaina satoi lunta, joten se oli hautautuneena lumeen. Viikonloppuna lumi alkoi sulaa ja ruumis tuli esiin.”
”Onko murha-ase tiedossa?” Henna kysyi.
”Sitä ei ole ainakaan vielä löydetty. On meidän tehtävämme etsiä se.”
”Kuka uhri on?” Jim tiedusteli, ja Carlos arvasi, että tämän sormet syyhysivät päästä koneelle urkkimaan kuolleen henkilötietoja.
”Meidän päätehtävämme onkin selvittää, kuka tämä uhri on sekä keiden kanssa hän oli kokoontunut saunomaan tehtaan torniin viime viikon torstaina.”
”Et siis tiedä kuka hän on, vaikka asut itsekin samassa rakennuksessa.”
Tuomas tiesi missä Carlos asui. Hän oli kerran kyydinnyt Carloksen kotiin. Avioeroasia oli vielä sen verran kipeä, ettei Carlos ollut tullut kertoneeksi työtovereilleen asuvansa erillään vaimostaan ja lapsistaan. Ainoastaan Hilkan kanssa hänellä oli sen verran läheinen suhde, että oli uskaltanut avata tälle sydäntään.
Juorut kuitenkin kulkivat lähes valon nopeudella, ja vaikka Carlos ei sitä tiennyt, kaikki laitoksella tiesivät asiasta – kenties Kaskea lukuun ottamatta.
”Sitä on melko vaikeaa mennä arvailemaan. Miehellä kun ei ole kasvoja.”
”Mitä! Ei ole kasvoja!” Jim huudahti pettyneenä.
”Miten niin ei ole kasvoja?” Henna kysyi. Hänen kiinnostuksensa oli herännyt.
Carlos kertoi variksista, jotka olivat nokkineet uhrilta silmät päästä.
”Kasvoton mies! Suoraan kuin jostain elokuvasta. Tämä meneekin mielenkiintoiseksi”, Henna sanoi silmät kiiltäen innostuksesta.
”Me teemme nyt näin:
Sinä Tuomas menet Tehtaalle ja selvität, kuka oli vuokrannut saunatilat viime torstaina. Kuulustelet häntä ja selvität, ketkä kaikki osallistuivat illanviettoon. Voisit myös pyytää saunan varaustiedot viimeksi kuluneen puolen vuoden ajalta. Minulla on sellainen kutina, että syyllinen on mustasukkainen aviomies, joka on ottanut tyypin hengiltä. Toimita saamasi tiedot Jimille.
Ja Henna, sinä kun kerran olet nainen, saat hoitaaksesi thaimaalaisen siivoojan kuulustelun”, Carlos sanoi ja hymyili tavalla, joka sai hänet näyttämään George Clooneyn nuoremmalta veljeltä.
Kuulustella nyt jotakuta thaimaalaista siivoojaa. Se kismitti Hennaa. Paljon mieluummin hän olisi mennyt kuulustelemaan kasvotonta miestä ruumishuoneelle.
”Ja jos sinulle jää aikaa, niin menet auttamaan Tuomasta. Meidän on jututettava naapureita. Tehtaalla on 166 asuntoa. Ei se tietenkään tarkoita sitä, että kaikkien kanssa pitäisi puhua.”
”Selvä pomo!” Henna sanoi. Hänen ilmeensä kertoi, mitä mieltä hän asiasta oli.
”Ja Jim. Sinä tiedätkin mitä pitää tehdä.”
Jim nyökkäsi.
”Menen itse tapaamaan Kaisaa. Katsotaan sitten, saimmeko selville vainajan henkilöllisyyden. Ilmoittakaa heti, kun jotain tärkeää ilmenee. Muuten kokoonnumme huomenna samaan aikaan.”
”Lykkyy tykö!” Kaski sanoi, kun seurue jo poistui salista.
”Sisään!” kuului vastaus, kun Carlos koputti toimistohuoneen oveen. Ääni oli miesmäisen matala.
Kaisa Repo retkotti toimistotuolilla. Hän oli nostanut jalkansa työpöydälle. Oikean jalan monivärinen villasukka oli kulunut puhki kantapäästä.
Hänellä oli suunnattoman suuri termosmuki vierellään, jonka sisältöä oli vaikeaa lähteä arvailemaan ja hän haukkasi suuren palan voileivästä joka oli täytetty paksuilla maksamakkarasiivuilla ja suolakurkulla.
”Peremmälle. Istuhan alas siksi aikaa, kun syön aamiaista”, Kaisa sössötti suu täynnä ja osoitti voileivällään vierastuolia pöydän vastakkaisella puolella. Suolakurkkuviipale lennähti leivän välistä ja mätkähti tietokoneen näppäimistölle.
”Hupsista. Sori”, Kaisa sanoi. Hän nappasi kurkunviipaleen, työnsi sen suuhunsa ja pyyhkäisi sormellaan jäljen pois. Avoimena ollevalle viralliselle dokumentille ilmestyi pitkä sana vailla minkäänlaista merkitystä.
”Sinä siis olet ohjaimissa?” Kaisa sanoi kun oli saanut suunsa tyhjäksi.
”Niin Kaski päätti.”
Kaisa oli lyhyt. Kun hän puki ylleen valkoisen työtakin, vain siniset crocsit vilkkuvat sen alta. Lyhyet hiuksensa hän peitti suojapäähineellä ja asetti kasvoilleen hengityssuojaimen ja kasvomaskin.
”Laita sinäkin tällainen”, Kaisa sanoi ja osoitti laatikkoa jossa oli hengityssuojaimia. ”En pirun vertaa luota variksiin. Saastaisia eläimiä. Levittävät ties mitä tauteja.”
Kuollut silmätön mies oli kuin jostain zombi-elokuvasta. Nyt kun ruumis oli sulanut, varisten nokkimisjäljet uhrin kasvoilla näkyivät selvinä vaalealla iholla.
”Onko totta, että se kuoli päähän kohdistuneeseen iskuun?”
Kaisa nousi pallille yltääkseen paremmin ja käänsi ruumiin tottuneesti ympäri.
”Uhrin takaraivoon on kohdistunut useita iskuja tylpällä esineellä. On vaikeaa sanoa, mikä niistä aiheutti kuoleman. Kallo on murtunut useista kohdin. Uhri oli kuitenkin jo kuollut, kun hänet vietiin parvekkeelle
Esineen muoto on säännöllisen pyöreä. Tein valoksen, mutta valitettavasti siitä on lähes mahdotonta päätellä mikä se saattaisi olla.”
”Olet siis sitä mieltä ettei häntä tapettu parvekkeella.”
”Katsopas tätä”, Kaisa sanoi ja käänsi ruumiin takaisin selälleen.
”Kuten näet, uhrin vatsassa ja säärissä on jälkiä siitä kuinka häntä on vedetty pitkin lattiaa. Vasemmassa sääressä on jonkin terävän ulkoneman tai kulman aiheuttama viilto, josta on kaikella todennäköisyydellä vuotanut jonkin verran verta.”
Carloksen mielenkiinto oli kuitenkin kiinnittynyt tatuointiin miehen alavatsassa. Se oli runo, kirjoitettu vieraalla kielellä, jota Carlos ei tuntenut. Tuon runon hän oli nähnyt ennenkin ja tiesi siksi, kuka kuollut ja kasvoton mies oli.
Tarinan ensimmäisen osan voit lukea täältä.
