Tässä jaksossa pohditaan sitä olivatko punaiset La Perla merkkiset pikkuhousut roskakorin pohjalla vai ylimmäisenä.
”Hyvät huomenet kaikille”, Tuomas sanoi. ”Toin munkkeja.”
Hän asetti rasvaläikkien kirjoman paperipussin keskelle pöytää ja repi sitä auki sen verran, että leivonnaisia olisi helpompi ottaa. Hän kääri oman rengasmunkkinsa keittiöpaperiin ja istui kahvimukeineen Hennan viereen.
Jo kaukaa näki, että hänellä oli jotain kehitteillä Hennan suhteen, muttei saanut puettua tunteitaan sanoiksi.
Ehkä olikin parempi niin, sillä mitä todennäköisimmin nainen olisi ottanut häneltä luulot pois, kuten oli tehnyt ex-miehelleen, kun oli käynyt selväksi, ettei tämä ollut järin kiinnostunut jakamaan motoristielämäänsä Hennan ja taaperoikäisen tyttären kanssa.
Henna oli kova pala purtavaksi kenelle tahansa. Carlos ei voinut sanoa tuntevansa naista kovinkaan hyvin, mutta oli pannut merkille, että raaka väkivalta veti tätä puoleensa. Tosin enemmänkin uhri kuin tekijä.
Se ei ollut hyvä ominaisuus rikostutkinnassa, sillä rikospaikan ja uhrin dokumentointi oli ainoastaan pieni osa prosessia, jonka tarkoituksena oli saattaa murhaaja sinne, mihin hän kuuluikin, eli kiven sisään.
”Tuomas, saitko selville, ketkä siellä saunovat torstai-iltana?” Carlos kysyi.
”Juu, suurimman osan. On hieman epäselvyyttä siitä, keitä kaikkia siellä on lopulta ollut. Ihmisiä on tullut ja mennyt, ja on ollut riitelyäkin.
Saunavuoron varasi mies nimeltään Hannu Lukkarinen, mutta on epäselvää, oliko hän ollenkaan mukana saunaillassa. Hänen vaimonsa kertoi miehensä lähteneen työmatkalle Varsovaan, josta hän palaa ilmeisesti tänään. Minulla on hänen puhelinnumeronsa, mutta en ole saanut häntä kiinni.
Tavoitin myös miehen, joka vuokrasi saunan edellisellä kerralla. Hänen nimensä on Julius Rasmussen. Hän oli paikalla tälläkin kertaa, ja hänen mukaansa heitä oli kaikkiaan seitsemän miestä.
Rasmussen sanoi poistuneensa jo alkuillasta, koska oli menossa vaimonsa kanssa syömään illallista ystäväpariskunnan seurassa.”
”Vaimoa ja ystäviä pitänee kuulla. Mainitsit riidan. Mistä siinä oli kyse?”
”Aivan. Rasmussen kertoi, että saunassa oli syntynyt sanaharkkaa kahden miehen välillä. Hän ei tiennyt, mistä oli kyse, mutta hän oli kuullut ennen lähtöään näiden kinastelevan kovaäänisesti, minkä jälkeen toinen heistä lähti saunasta ovet paukkuen.”
”Tuodaan heidät kaikki kuulusteltaviksi. Mikäli joku kysyy syytä, niin voimme kertoa, että heitä epäillään henkirikoksesta. Eiköhän se löysää kielenkannikkeita.
Ja mitä siihen Lukkariin tulee, niin sanoit hänen palaavan kotimaahan tänään?”
”Lukkarinen. Joo, niin hänen vaimonsa kertoi.”
”Anna minulle hänen numeronsa, niin jututan tyyppiä henkilökohtaisesti.”
Tuomas näppäili puhelimella, ja pian Carloksen puhelimeen kilahti niin vaimon kuin miehen itsensä puhelinnumerot.
”Se runo, jonka lähetit”, Jim puuttui puheeseen. ”Haluatko tietää, mistä siinä oli kyse?”
”Anna tulla.”
”Ensinnäkin se on romaniaa.”
”Tarkoittanet kieltä, jota puhutaan Romaniassa?”
”Sitä juuri. Siinä sanotaan suomeksi näin:
Rakastan sinua niin paljon,
että tuntuu kuin olisin rakastanut sinua aina.”
”Se on oletettavasti erään tunnetun romanialaisen runoilijan kirjoittama. On todella outoa, että suomalainen mies tatuoi alavatsaansa rakkausrunon romanian kielellä. Vaikka onhan maailmassa kaikenlaisia friikkejä, jotka ottavat mitä kummallisempia tatuointeja mitä oudoimpiin paikkoihin.”
”Oletan, että siihen on syynsä. Arvelisin, että kyse on todellakin rakkaudesta. Tai ainakin rakkaudesta, jota joskus on ollut. Me miehet teemme kaikenlaisia asioita rakastamamme naisen vuoksi. Jotkuthan jopa tatuoivat äitinsä nimen käsivarteen.”
Sitten Carlos kertoi ryhmälleen Risto Huttusen romanialaisyhteyksistä, tämän vaimosta, anopista ja siitä, mitä nämä olivat hänelle kertoneet asumuserosta sekä anopin epäilyistä liittyen romanialaisiin vuokratyöläisiin.
”En kuitenkaan usko jonkun romanialaistyöläisen olevan murhan takana. Ensinnäkin siksi, että heillä ei ollut pääsyä rakennukseen ja vielä vähemmän saunatiloihin. Joku heistä olisi ennemminkin mukiloinut Huttusen kadulla. Mutta meidän on kuitenkin kerittävä auki tämäkin johtolanka ja katsottava, mihin se johtaa.”
”Saanko munkkisi, mikäli et aio syödä sitä”, Jim sanoi voimatta peitellä makeanhimoaan. Hän saisi niitä vaivatta alas ainakin puoli tusinaa, Carlos päätteli.
”Anna mennä vaan.”
Jim varisti sokeria pöydälle syöksyessään rengasmunkin kimppuun ja ahmi sen kahtena suupalana.
”Ja lopuksi tärkein johtolankamme. Kerro, Henna, mitä tiedämme punaisista La Perla -merkkisistä pikkuhousuista ja siitä thaimaalaisesta siivoojasta.”
”Ei ole paljon kerrottavaa. Ne ovat aivan tavalliset pikkuhousut, tosin kalliimmasta päästä. Kokoa M. Punaiset, kuten Carlos jo mainitsikin, ja sitä paitsi melko uudet.
Kuten arvata saattaa, Hilkka on löytänyt niistä muutamia pillunkarvoja sekä toistaiseksi määrittelemättömiä ihmisperäisiä eritteitä.”
Hän lausui viimeiset sanansa äänenpainolla, joka sai kunkin miehistä kuvittelemaan mielessään kaikkea muuta kuin eroottisia asioita naisen anatomiasta.
”Tämä taitaakin olla ainoa selvitetty rikos tähän asti”, Carlos sanoi nauraen. ”Mitä sait irti thaimaalaisesta naisesta, joka sen rikoksen teki – tai luuli tehneensä? Hän tosiaankin luuli minun tulleen pidättämään hänet siksi, että hän oli poiminut mukaansa roskakorista tämän kyseisen vaatekappaleen.”
”Hänen nimensä on Kamala”, Henna sanoi, mikä sai Tuomaksen naurahtamaan.
”Kaksikymmentäkolme vuotta. Naimaton. Kotoisin jostain kylästä Pohjois-Thaimaasta, jonka nimeä en osaa lausua. Hän tuli Suomeen kolme ja puoli vuotta sitten ja on ollut töissä samassa siivousalan yrityksessä kolme vuotta. Hän asuu samassa vuokra-asunnossa yhdessä kahden muun thaimaalaisen naisen kanssa.
Hän meni siivoamaan Tehtaan saunatiloja tavalliseen tapaan aamulla sen jälkeen, kun sauna oli ollut käytössä edellisenä iltana.
Hänen sanojensa mukaan näin tapahtuu kerran viikossa – joskus kahdesti. Vaikka joskus saattaa vierähtää kaksi tai kolme viikkoa ilman siivousta.”
Henna toisti suurin piirtein sen saman, minkä Carlos jo tiesi: tavallisuudesta poikkeavan siisteyden ja siivousvälineiden katoamisen.
”Ne pikkuhousut. Olivatko ne roska-astian pohjalla vai päällimmäisenä?”
”Mitä merkitystä sillä on?”
”Roskakorithan tyhjennetään joka kerta, kun sauna siivotaan. Mikäli pikkuhousut olivat pohjalla, kaikkien peflettien alla, siitä voisi päätellä, että joko ne on riisuttu heti saunaillan aluksi tai, mikäli näin ei ole, joku on halunnut piilottaa ne.
Mikäli ne taas ovat päällimmäisenä, ne on hylätty roskakoriin saunaillan päätteeksi.”
”Sitä minä en huomannut kysyä Kamalalta.”
”Se sinun täytyy selvittää pikimmiten. Mieluummin heti tämän kokouksen loputtua.”
Hennan itsetietoinen käytös mureni karvan verran, kun hän itsekin ymmärsi tekemänsä virheen.
”Tässä kirjekuoressa on Huttusen asunnon osoite ja avain”, Carlos sanoi ja ojensi kuoren Jimille. ”Tutki uhrin tietokone ja hänen puhelimensa, mikäli sellainen löytyy.
Henna, sinä tiedätkin, mitä tehdä kaikkein ensimmäiseksi. Kun olet selvittänyt asian, mene Jimin seuraksi. Tutkit asunnon lattiasta kattoon.
Ensisijainen tehtävänne on luullakseni yrittää sulkea pois ne romanialaiset vuokratyöläiset epäiltyjen listalta. En todellakaan jaksa uskoa siihen teoriaan. Mutta asunnolta saattaa löytyä vihje siitä, kuka murhaaja on.”
”Tuomas!” Carlos sanoi, ja mies nosti katseensa puhelimestaan.
”Jatka naapureiden jututtamista. Joku on varmasti nähnyt jotain. Minä tulen avuksesi Tehtaalle, käyn vain ensin sairaalassa vilkaisemassa, joko huoltomies on herännyt.”
Tarinan ensimmäisen osan voit lukea täältä.
