Uncategorized

2 artikkelia

Viimeinen räppi

Tällaiseksiko maailman meno oli muuttunut? Kuntayhtiöt toimivat samalla tavalla kuin monikansalliset suuryritykset. Ihmisillä, jotka olivat uhranneet koko elämänsä tehden työtä pienellä palkalla, olivat raataneet ja joustaneet yhteisen edun nimissä, ei enää ollut mitään arvoa. Heidät heitettiin pois kuin käytetty pahvinen kahvikuppi.

Ei talvikunnossapitoa

Juanjo tarrautuu metallikaiteeseen molemmin käsin ja vetää itseään kaikin voimin ylös. Ei talvikunnossapitoa! Lukee kyltissä portaiden alapäässä. Sen kyllä huomasi ilman kylttiäkin. Vanhat kiviportaat olivat jäätyneet petolliseksi alamäkiluisteluradaksi. Juanjo ei tiennyt, johtuiko se kiinteistönhoitajien laiskuudesta vaiko yliopiston yleisestä rahapulasta. Mutta niin tai näin, tämä oli kuitenkin lyhin reitti kieli- ja käännöstieteiden laitokselle, joten monet siellä työskentelevät riskeerasivat Juanjon tavoin joka päivä henkensä oikaistessaan työpaikalleen yliopistonmäelle. Juanjon ei alunperinkään ollut tarkoitus juurtua tähän kylmään ja masentavaan kaupunkiin, jossa yöelämä oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin Puertollanossa, josta hänen äitinsä oli kotoisin. Hän suoritti tohtorinopintojaan espanjankielen laitoksella. Oli hänellä joitain opetustuntejakin, mutta […]