Tämä on ote tulevasta kirjastani , joka julkaistaan joskus vuonna 2023. Se on kertomus palkkamurhaaja Juan Fernándezin ja hänen toimeksiantajansa tapaamisesta Madridilaisessa baarissa.
Pitääkseen keskustelua yllä, Teo kertoi Bartille hauskasta tapahtumasta aiemmin päivällä eräässä katukahvilassa keskuspuiston laidalla. He tilasivat kahvia rajallisella ranskankielen tuntemuksellaan. Riippumatta siitä, mitä tarjoilijalle sanoi, sai aina maitokahvin, joka tarjoiltiin suuressa laakeassa kupissa. Tuotuaan kahvin, tarjoilija jäi odottamaan maksua, ojennettuaan ensin kuitin metallisella lautasella. Teo kaiveli vyökukkaroaan ja totesi antaneensa viimeiset franginsa maksuna persikoistaan. ”Mä huomasin, että mulla oli vain matkashekkejä ja saksan markkoja, muttei ainuttakaan ranskalaista kruunua”, Teo selitti. ”Siks mä pyysin Saanalta, et voisko se maksaa. Saana lehahti ihan punaseks ja alko mutista jotain suomeksi. Enkä mä lainkaan ymmärtänyt, mistä oli kyse.” ”Enkä punastunu”, Saana kivahti. ”Mä luulin […]
Lentoasema oli lähes autio. Sen hyvin ymmärsi, sillä olihan jouluaatto. Autiutta vielä lisäsi covid-epidemia, joka karsi suuren osan niistä harvoista matkustajista, jotka olisivat saattaneet olla liikkeellä näin jouluna. Sanotaan, että kansainväliset lentokentät eivät milloinkaan nuku. On ihmisiä, jotka ovat matkalla jouluaattonakin joltakin maailman lentokentistä jollekin toiselle, niin käsittämättömältä kuin se kuulostikin. Mutta toisaalta maailmassahan on paljon niitä, jotka eivät edes vietä joulua. Lapsena Henry oli kuvitellut, että jouluksi kaikki menivät koteihinsa, koristelivat joulukuusen ja lauloivat kynttilöiden loisteessa joululauluja – joulupukki… joulupukki, tipitipitiptap, joulu yö juhla yö ja mitä niitä nyt onkaan. Illalla luettiin Uutta testamenttia ja syötiin jouluateria: kinkkua, lootia […]
Yhden päivän ajaksi varjostajat vaihtuivat toisiin. Varmaan heilläkin oli vapaapäivänsä, vaikka minun oli vaikeata kuvitella Stanislaw vapaa-ajallaan syömässä kotonaan perheensä kanssa sunnuntai lounasta. Ja täysin mahdoton oli ajatus hänestä antamassa hyvän yön suudelmaa tyttärelleen, sillä kaikki se nikotiini ja terva joka oli vuosien saatossa kertynyt hänen viiksiinsä veisi yöunet keneltä tahansa. Ivan puolestaan sopi tehtäväänsä paljon paremmin. Hänet oli slaavimuotissa valettu. Hän ei erottuisi ihmismassasta. Kun olimme tutustunet toisiimme hieman paremmin, kysyin Deljalta näistä hyypiöistä, mutta hän vain kuittasi asian kohauttamalla harteitaan, hänelle niin tyypillisellä tavalla, joka sai toisen tuntemaan itsensä idiootiksi. Markus oli paremmin perillä asiasta. Hän tiesi kertoa, […]
Purjehdimme ulos satamasta. Taakse jäivät Sliten modernin kirkon ja sementtitehtaan tornit. Koko yön jatkunut humina ei kuulunut merelle asti. Kun nostimme purjeet Karlsvärdin linnoituksen kohdalla, saatoin kuvitella, että ruotsalaiset sotilaat tarkkailivat puuhiamme voimakkailla kiikareillaan. Niillä sellaisilla, joilla saattoi lukea paitsi aluksen nimen hämmästyttävän kaukaa, niin myös tunnistaa kapteenin komentosillalta tämän arvomerkeistä. Olin itsekin käyttänyt sellaisia armeijassa. Siksi heilautin kättäni linnakkeen suuntaan. Keli oli mitä parhain. Heinäkuun aurinko paistoi miltei pilvettömältä taivaalta. Tuuli pohjoisesta, mutta kun pääsimme avomerelle se kääntyi enemmänkin luoteeseen ja voimistui jonkin verran. Markus – aluksen kippari – komensi pojat nostamaan spinaakkerin ja siinä se sitten mollotti koko […]
”Tämä tässä on Kenavo ja hän on Balou du Rouet”, Edith esitteli.
François, vaihdetaan paikkoja, niin selitän monsieurille pelin säännöt
Minulla oli kaivinkone ja Tomasilla kuorma-auto, joten nämä logistiset syyt edesauttoivat sitä, että meistä tuli ylimmät ystävät.
Iltapäivällä asemalle saapui juna, joka näytti olevan matkalla Jugoslavian puolelle. Se seisoi asemalla pitkään. Ikkunoista kurkki matkustajia, mutta näytti siltä, että heitä oli vain hyvin vähän. Kukaan ei noussut junaan raja-asemalla, eikä siellä sotilaiden lisäksi ollut muita kuin me. Sitten laiturille saapui upseeri, jota emme olleet aiemmin nähneet. Hän käveli suoraan meidän luoksemme ja näin että hänellä oli kädessään meidän passimme. Huomasin Pilarin kauhistuneen ilmeen ja itsekin tunsin ikäviä kouristuksia vatsanpohjassani. Mies viittoili meitä seuraamaan. Ylitimme raiteet vastakkaiselle laiturille, jossa upseeri kehotti meitä nousemaan tyhjään vaunuosastoon. Siellä hän ojensi meille passimme ja selitti huonolla englannillaan, että vain joitakin kilometrejä itään […]
Olimme Montjuïcin neloshallissa. Paikka oli huonompi kuin edellisellä kerralla. Isä oli jättänyt varaamisen aivan viime tippaan ja kaikki parhaat paikat oli tietenkin jo viety. Siitä huolimatta ihmisiä riitti tännekin. Heitä nousi jatkuvana virtana kerroksesta toiseen, ja monet pysähtyivät meidänkin kohdallemme katselemaan lämminvesivaraajia ja keskuslämmityskattiloita, jotka olivat yrityksemme pääasialliset myyntituotteet. Ne eivät tietenkään olleet tuotteina yhtä seksikkäitä kuin uima-altaat, pihagrillit tai keittiökalusteet, mutta elämisen kannalta paljon tarpeellisempia. Niitä tosin ei voinut myydä kuten autoja kiiltävine maalipintoineen ja virtaviivaisine muotoineen. Autotta saattoi kyllä hyvin elää, mutta kerropa talon teinikuningattarelle, että tästä lähin suihkusta tulee vain kylmää vettä, niin huomaat kyllä, että lämminvesivaraaja […]