Kun Reijo Karhu käveli työpaikkansa ovesta kadulle, hän näki kuinka suuri, keltainen hinausauto peruutteli keskellä risteystä tukkien kaiken liikenteen. Soile Voronen Oy luki auton kyljessä suurin vihrein kirjaimin. Hyödyllinen keksintö tuo tuollainen Reijo ajatteli, mutta kuten suurta osaa hyödyllisistä keksinnöistä ihmiskunnan historiassa tätäkin käytettiin useimmiten väärin. Sillä voitiin kuljettaa rikkoutuneet kulkuneuvot korjaamolle, mikä oli tietenkin hyvä asia. Mutta viime vuosina tätä palvelua käyttivät yhä enenevässä määrin pysäköinninvalvojat – niin sanotut Lappu-Liisat. Ahneet ja säälimättömät cityhyeenat, jotka saattoivat näin osoittaa valtaansa anastamalla – ainakin hetkellisesti – kanssaihmistensä omaisuutta. Auton omistajien, jotka oli ajettu niin ahtaalle loputtomilla ja kohtuuttomilla autoiluun kohdistuvilla maksuilla, […]
Lomamatkallani Italian Rivieralle, menin tapaamaan ystävääni Mariellaa Genovaan.Me olimme tutustuneet Strasbourgissa, mutta sen jälkeen kun hänet oli lähetetty Alexandriaan, välimme olivat viilenneet, enkä ollut tavannut häntä yli kymmeneen vuoteen. Olimme toki vaihtaneet viestejä aina silloin tällöin ja lähetelleet toisillemme onnitteluja sosiaalisessa mediassa. Enimmäkseen Mariella valitti, kuinka surkeaa oli asua yliopistokaupungissa, jossa roskapussit heitettiin kaduille tai rappukäytävään, hedelmät piti pestä etikalla ennen kuin niitä uskalsi syödä, eikä länsimainen nainen uskaltanut mennä ostoksille ilman miesseuralaista.”Teheran on tähän verrattuna paratiisi”, Mariellalla oli tapana marmattaa.Tammikuussa hän oli karistanut Afrikan pölyt jaloistaan ja palannut kotikonnuilleen.”Sinun täytyy tulla käymään luonani Genovassa. Minulla on vierashuone sinua varten.Olin […]
Kun Kasper ja Tuike muuttivat uuteen omakotitaloonsa järven rannalle, se oli heidän unelmiensa täyttymys. Ensimmäinen makuuhuoneen lattialla nukuttu yö sai unohtamaan rahahuolet, pitkät päivät rakennustyömaalla ja koetut vastoinkäymiset. Vielä oli tietenkin paljon työtä tekemättä. Oli seiniä maalattavana, pihamaa laitettavana, huonekaluja ostettavana ja yksi jos toinenkin jalkalista odotti edelleen asentajaansa. Taloa rakentaessaan he olivat oppineet paljon, mutta olivat myös saaneet huomata, että rakentamisessa oli paljon osa-alueita, joihin tarvittiin ammattilaisen apua. Piti palkata suunnittelijoita, vastaava mestari, putkimies, ilmastointialan ammattilaisia, muurareita, betonivalureita ja niin edelleen. Kaikki oli pääpiirteittäin sujunut kuten oli suunniteltu, tai ainakin melkein. Erään ammattiryhmän edustaja petti täydellisesti heidän odotuksensa ja […]
Artus valmistautui iltaan kuten aina ennenkin. Hän kylpi suuressa ja ylellisessä kylpyammeessa, joka oli sijoitettu maisemaikkunan eteen. Ikkunasta avautui näköala Madridin kattojen ylle. Rakennus oli lyhyen kävelymatkan päässä hänen työpaikaltaan ja mikäli ikkuna olisi suunnattu vain hieman enemmän itään, Artus olisi saattanut nähdä suurten tornitalojen lomitse palan sen rakennuksen seinää, jossa hänen työpaikkansa sijaitsi. He olivat ostaneet tämän asunnon sen jälkeen, kun tyttäret olivat lähteneet opiskelemaan kumpikin tahoilleen. Vuosia sitten hänellä ja Alicialla oli tapana täyttää lattia kynttilöillä, sammuttaa valot ja kylpeä yhdessä katsellen pääkaupungin valoja. Se oli hyvin romanttista ja juuri sitä varten tämä kylpyhuone oli heidän kattoasuntoonsa rakennettukin. […]
Joidenkin katujen nimet jäävät mieleen helpostikin, mutta toisten ei sitten millään. Sitä tiesi missä kaverit asuivat, ja miten sinne mentiin, mutta kadun nimeä olikin jo vaikeampi muistaa, jos joku sattui sitä kysymään. Perjantai iltana olimme kaveriporukalla Panemassa, ja kerroin kuulumisia Strasbourgin matkaltani. Silloin Pekka totesi, ettei hän ollut elämässään päässyt Mechelininkatua kauemmas. ”Miten niin”, Jaakko sanoi. ”Olethan sä nytkin Kalliossa.” Tiesin, että Pekka asui yhdessä vanhan äitinsä kanssa Hietaniemen hautausmaan kulmilla. Humalassa kun oli, Pekka alkoi kertoilla elämästään, eikä se todellakaan kovin tapahtumarikkaalta kuulostanut. Hän oli syntynyt Mechelininkadun naistenklinikalla, käynyt koulua Taivallahden peruskoulussa. Armeijankin hän suoritti sama kadun varrella autokomppaniassa, […]
Sanotaan, että mielikuvitusystävä kuuluu 4-5-vuotiaan lapsen kehitykseen. Se ei välttämättä johdu yksinäisyydestä, vaan on osa lapsen kielellistä ja sosiaalista kehitystä. Alf Wilénin mielikuvitusystävät liittyivät mitä oleellisimmin yksinäisyyteen, eikä hän ollut neljä tai viisi vuotias lapsi, vaan kuudenkymmenenkuuden. Toisinaan hänestä tuntui, että hän oli ollut yksinäinen koko ikänsä. Lukuun ottamatta niitä hetkiä jotka hän oli saanut jakaa vaimonsa Gretan ja kahden lapsensa kanssa. Mutta lapset, kuten he aina tekevät, lentävät maailmalle ja jättävät vanhempansa jakamaan ilonsa ja surunsa kahdestaan. Ja mitä taas Gretaan tuli, niin hänestä Alfin oli vieläkin vaikea puhua. Alfin yksinäisyys johtui pohjimmiltaan siitä, että hän oli merimies – […]
”Nyt kyllä juksaat”, olivat Saaran ensimmäiset sanat, kun Lennart oli kertonut Tuike-tädin osallistumisesta joulujuhlaan. ”Taidat erehtyä päivästä! Aprillipäivä on vasta huhtikuussa.” ”Hän ilmoitti siitä viestillä, joten kyllä hän varmaan tulee.” ”Kuulittehan kaikki. Lennart on kutsunut Tuike-tädin.” ”Onko se totta Lennart?” Martin huudahti. ”Jukopliut!” Anu kivahti. Sen jälkeen tabletin kaiuttimista kuului tovi vain sekavia huudahduksia ja koirien haukuntaa kaikkien yrittäessä puhua samaan aikaan toinen toistensa päälle Anun koiran haukkuessa kilpaa Torstenin koiran kanssa – toinen Pyhärannassa, toinen Nastolassa. Saara alkoi täyttää chat-laatikoita kiihtyvällä vauhdilla, mutta kukaan ei viitsinyt lukea mitä hänellä oli sanottavanaan. Martin kytki kameransa päälle jotta kaikki varmasti näkisivät […]
Liisa Näsi kirjoitti näin blogissaan Reunamerkintöjä: ”Sanotaan, että kirjan alku myy kirjan ja sen loppu myy seuraavan kirjan. Kirjan DNAn tulee sisältyä jo ensimmäiseen virkkeeseen ja kappaleeseen.” Tämä varmaan kuvastaakin hyvin kirjallisuuden nykytilaa. Dekkareita lukiessani olen tullut siihen johtopäätökseen, että lähes aina demoninen murhaaja tappaa jonkun mahdollisimman raa’asti jo ensimmäisessä kappaleessa, ja uhkaa tapaa seuraavassa kaikki muutkin. Tarinan loppuratkaisu riippuu siitä miten tarinan sankari, eronnut ja psykoottinen rikostutkija onnistuu saamaan tapauksen selvitetyksi. Ja mitä kirjan loppuun tulee, on tapana jättää pahis henkiin, ja sillä saadaan myytyä se seuraava kirja. Kun olin nuori jaksoin lukea sivun sieltä, toisen täältä, sattumanvaraisesti noukkimastani kirjasta ja sillä perusteella tein päätökseni lainaanko sen vai en. Sillä tavoin tutustuin moneen kirjailijaan, joita en olisi milloinkaan löytänyt kirja-arvosteluja lukemalla. Muistan vieläkin Rauman kirjaston mukavat nojatuolit joissa saatoin viettää tunteja kirjoja lukien. Siksi kysyisinkin teiltä arvoisat kirjallisuuden asiantuntijat, pitäisikö minun räjäyttää hirvi jo heti ensimmäisessä kappaleessa, vai onko romaanin alku näin hyvä?
Korhosen Pertti kulki rantalepikön poikki Koulunrantaan missä Kiljusen Matti jo odotti. Hänellä oli mukanaan kalavehkeet, lenkkimakkarapaketti sekä kaksi pulloa Mustaa hevosta T-valinta Kipparin muovikassissa. Oli toukokuinen tiistaiaamu. Ruotsintunti alkaisi juuri niillä hetkillä, ja tämä olikin se syy, miksi kaverukset olivat päättäneet olla menemättä kouluun juuri sinä nimenomaisena päivänä. Ruotsi jaksoi kiinnostaa aina vain vähemmän, mitä pidemmälle kevät edistyi. ”Meri kutsuu”, oli Matti todennut edellisenä päivänä matematiikan tunnin päätyttyä, ja tästä oli kaveruksille syntynyt idea lintsata koulusta ja lähteä saaristoon Matin moottoriveneellä. Kirkkoherran vaimo ja ruotsin kielen opettaja Hellmanska oli uhannut pitää pistokkeen epäsäännöllisistä verbeistä, eikä Pertillä suoraan sanoen ollut kovin […]
Peter kertoi ettei häntä ollut milloinkaan jännittänyt yhtä paljon ylittäessään valtion rajaa, kuin hänen saapuessaan tänne Prahaan. Oli se kevät, jolloin Itä-Euroopan rajat olivat alkaneet yksi toisensa jälkeen avautua länsimaisille turisteille. Mutta junaan noustessaan Peter ei ollut tullut pohtineeksi, oliko Tšekkoslovakian valtio jo poistanut viisumipakon hänen kotimaansa kansalaisilta. Juna pysähtyi keskelle ei mitään ja se pysyisi siinä niin kauan kunnes kaikkien matkustajien passit olisi saatu tarkistettua. Paikka sijaitsi rajalinjalla, joka toisen maailmansodan loppumisesta lähtien oli erottanut läntisen Euroopan itäisestä. Sitä kutsuttiin nimellä rautaesirippu. Mikä sen tehtävä oli, riippui täysin siitä, keneltä asiaa kysyi. Joku saattoi järkeillä, että sen tarkoituksena oli […]