Tutustuin Sofiaan hississä. Hän työnsi tullessaan lastenvaunuja ja talutti taaperoa vapaalla kädellään. En ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin, mikä johtui siitä että olin vasta hiljattain muuttanut taloon. Hiljan ei kyllä aivan pitänyt paikkaansa, sillä olin asunut kattohuoneistossa jo kaksi vuotta. En juuri tuntenut naapureitani, mikä johtui työstäni. Toisaalta naapureita oli talossa yli kuusikymmentä, joten kaksi vuotta oli kyllä varsin lyhyt aika oppia tuntemaan heidät kaikki. Tunsin Carmenin, joka asui miehensä kanssa toisessa kerroksessa, Josén joka valittiin asiakasyhdistyksen presidentiksi viime vuonna ja Antonion joka korjasi vedenlämmittimeni pian muuttoni jälkeen. Muutamia tunsin ulkonäöltä, mutten tiennyt heidän nimiään. Hissi oli ahdas, ja kaiken […]
Pau Valent
Pomo oli käskenyt kantaa kaikki avokonttorin kalusteet kuorma-autonlavalle joka veisi ne kaiketikin kaatopaikalle. Abshiria harmitti tuollainen haaskaus. Ihan hyviä kalusteita ne olivat. Joissakin kaapeissa ja laatikoissa oli vielä tavarat sisällä, mappeja, esitteitä, kaavakkeita ja toimistokoneiden käyttöohjeita. Ylimpiä hyllyjä peitti paksu pölykerros. Joissakin kaapeissa oli vielä entisten työntekijöiden vaatteita, sisäkenkiä, sateenvarjoja ja kaikkea muuta tarpeetonta. Sillä välin kun odotteli auton paluuta hakemaan seuraavaa kuormaa, Abshir tutki joutessaan työpöytien laatikkoja. Hän oli aina ollut utelias. Muuttokalusteista saattoi sitä paitsi joskus löytää jotain käyttökelpoistakin. Erään työpöydän alimmassa laatikossa hänen huomionsa kiinnittyi nahkakantiseen muistikirjaan. Sen kannet olivat käytössä kuluneet ja kun Abshir avasi kirjan, […]
Mallaa kadutti että hän oli suostunut äitinsä vaatimukseen lähteä töihin tähän jumalan hylkäämään loukkoon. Työ hotellilla oli helppoa mutta auttamattoman yksitoikkoista. Nyt kun heitä oli kaksi, sen tekemiseen ei oikeastaan kulunut edes koko päivää. Usein Malla luikahti huoneeseensa ennen aikojaan, tai päinvastoin suojasi Marian selustaa kun tämä lähti asioilleen. Se ei kuitenkaan onnistunut kovinkaan usein, sillä Alfonso oli vaativa johtaja jolta mikään pikkuasia ei jäänyt huomaamatta. Hän oli erityisen taitava keksimään lisätehtäviä aina silloinkin kun näytti siltä ettei mitään enää ollut tehtävissä. Malla tunsi jo kylän kaikki kujat ja autiotalot kuin omat taskunsa. Hän oli kiipeillyt luostarikirkon torneissa ja ennen […]
Olimme taas kerran kokoontuneina perinteikkään pursiseuramme jokavuotiselle syysillalliselle. Se oli tietyssä mielessä pakollinen paha, ja sille osallistuminen oli jokaisen seuran jäsenen pyhä velvollisuus. Kyseessä oli todellakin illallinen, mutta se oli vain peitenimi vuosikokoukselle, joka järjestettiin aina ennen ruokailua, ettei kukaan vain pääsisi livahtamaan, ennen kuin vastuutehtävät oli jaettu ja tulevan vuoden velvoitteista ja jäsenmaksuista sovittu. Viimeksi mainittu, eli jäsen maksu, piti myös sisällään myös tämän vuosittaisen illallisen, joten pakkohan oli saapua paikalle kun oli kerran lystistä maksanut. Paikka, jossa tämä tapahtuma järjestettiin, oli Karvin pursiseura, suuri ja koristeellinen hirsirakennus. Se sijaitsee Petäjäisen saarella, jonne pääsee mantereelta Paarninniemen kautta vanhan romanttisen […]
Mutta nyt menen jo asioiden edelle. Minulla ei ollut vielä mitään käsitystä siitä kuinka hyvältä tuntuisi sen jälkeen kun oli juossut kymmenen kilometriä paahtavassa auringossa. Jos minulta nyt sitä kysyttäisiin pitäisin koko ajatusta täysin naurettavana – täysin. Minähän en ollut koskaan harrastanut minkäänlaista urheilua, kuten Erica. Sinä jouluna minulle ei annettu aikaa edes yrittää sisäistää tapahtunutta kun jo siirryin yhdestä kaaoksesta keskelle toista. Koko perhe oli täpinöissään. Etenkin Erica. Kaksi ecuadorilaisnaista tuli siivoamaan koko talon läpikotaisin. He pesivät ikkunat ja lattiat. Pyyhkivät pölyt kaikkialta jopa kirjahyllyn kirjoista. Mónica ja Erica ripustivat joulukoristeita ja Ernie kiinnitti jouluvaloja talon ulkoseinille ja fiikukseen. […]
Tässä luettavaksenne viimevuotinen joulutarinani. Se on kertomus Claran ensimmäisestä joulusta poikaystävänsä Jounan luona Inarissa. Clara on kotoisin Baskimaasta, pienestä kylästä Pagoetan kansallispuistossa. Clara ja Jouna tapaavat San Sebastianissa, jossa Clara työskentelee tarjoilijana tapasbaarissa. Sattuu onnettomuus johon ovat syyllisenä lihapulla ja tarjottimellinen Txakoli-laseja, jonka seurauksena nuoret rakastuvat ja Clara päättää muuttaa Suomeen. Clara raahasi kahta suurta matkalaukkua vaivalloisesti kohti asemalaituria. Ihmisiä tungeksi asemalla paljon tavallista enemmän. Clara ei halunnut olla tien tukkeena ja vetäytyi hieman syrjemmälle roska-astian ja juoma-automaatin väliin. Samalla hän yritti tähyillä vaunua numero neljä, jossa hänellä oli istumapaikka alakerrassa. Tietenkin sen piti olla juuri junan kauimmaisessa päässä. Aivan […]