Juanjo tarrautuu metallikaiteeseen molemmin käsin ja vetää itseään kaikin voimin ylös.
Ei talvikunnossapitoa! Lukee kyltissä portaiden alapäässä. Sen kyllä huomasi ilman kylttiäkin. Vanhat kiviportaat olivat jäätyneet petolliseksi alamäkiluisteluradaksi.
Juanjo ei tiennyt, johtuiko se kiinteistönhoitajien laiskuudesta vaiko yliopiston yleisestä rahapulasta. Mutta niin tai näin, tämä oli kuitenkin lyhin reitti kieli- ja käännöstieteiden laitokselle, joten monet siellä työskentelevät riskeerasivat Juanjon tavoin joka päivä henkensä oikaistessaan työpaikalleen yliopistonmäelle.
Juanjon ei alunperinkään ollut tarkoitus juurtua tähän kylmään ja masentavaan kaupunkiin, jossa yöelämä oli suurin piirtein samaa luokkaa kuin Puertollanossa, josta hänen äitinsä oli kotoisin.
Hän suoritti tohtorinopintojaan espanjankielen laitoksella. Oli hänellä joitain opetustuntejakin, mutta kaikki parhaat työt vei aina joku Virtanen. Kaiken lisäksi oppiaineen johtaja oli tekoempaattinen ääliö, joka mukamas teeskenteli suosivansa demokraattista päätöksentekoa, vaikka oli etukäteen itse päättänyt asiat oman mielensä mukaisesti. Sitten tämä vain venkoili hymyssä suin kokous toisensa jälkeen, kunnes sai väsytettyä asiansa läpi. Juanjolla oli mennyt naisen kanssa sukset ristiin jo heti ensimmäisenä vuonna.
Syynä siihen, miksi Juanjo oli jäänyt Suomeen ja liukasteli nyt yliopiston hengenvaarallisilla portailla, oli Hana Toro.
He olivat tavanneet Alvar Dormissa. Juanjon kohdalla se oli ollut rakkautta ensi silmäyksellä. Hän ei ollut eläessään tavannut Hanan kaltaista naista. Niin hento, mutta samalla vahva ja terävä kuin japanilainen miekka. Määrätietoinen, mutta alistuva. Hienostunut vaikka samalla rahvaanomainen. Juanjo oli niin rakastunut, että hän oli jopa aloittanut japaninkielen opiskelun. Ensimmäisiä hänen oppimiaan lauseita oli: Suki desu.
Mutta siitä Juanjo ei ollut näiden puolentoista vuoden aikana päässyt selville, oliko tämä rakkaus molemminpuolista.
Heidän muutettuaan yhteen Veistämönkadulle kuusikymmenluvulla rakennettuun kerrostaloon, Juanjolle kyllä selvisi Hanasta yhtä ja toista sellaista, mitä hän ei ollut toivonut löytävänsä rakkautensa kohteesta.
Hana ei ollut kovin siisti. Totta puhuen hän ei juuri koskaan siivonnut. Se varmaan johtui siitä, että hän oli perheestä, jossa palvelija oli aina hoitanut kodinhoitoon liittyvät asiat. Siltikin Hana valitti alinomaa epäsiisteydestä ja syytti tästä Juanjoa. Etenkin hän marmatti kylpyhuoneen epäsiisteydestä. Juanjo oli tietenkin aivan samaa mieltä siitä, mitä tuli saippuajälkiin lavuaarissa ja rusehtavaan kerrostumaan suihkutilan nurkissa, muttei hänkään katsonut asian kuuluvan itselleen.
Lisäksi Hanalla oli tapana jättää roskapusseja rappukäytävään odottamaan sitä, että joku ne sieltä kuljettaisi taloyhtiön jätekatokseen, ja unohdella vaatteita kellarin kuivaushuoneeseen. Siksi taloyhtiön eläkeläismummot olivatkin ottaneet Hanan silmätikukseen.
Mitä henkilökohtaiseen hygieniaan tuli, Hanalla oli Juanjon mielestä eräs hyvin omituinen pakkomielle, joka liittyi vuoteeseen. Sinne ei nimittäin ollut menemistä, mikäli ei ensin ollut käynyt suihkussa. Hanalla oli tapana nukkua siesta olohuoneen sohvalla ja hän valloitti usein sen kokonaan itselleen. He olivat puhuneet lepotuolin hankkimisesta, mutta ainakaan vielä taloudellinen tilanne ei ollut sitä sallinut. Näin Juanjon oli tyytyminen keittiön pinnatuoliin katsoessaan jalkapalloa kuulokkeet korvillaan.
Juanjollakaan ei ollut vuoteeseen peseytymättä asiaa, mikä oli aluksi ollut kiusallista, sillä hän oli tottunut käymään suihkussa aamuisin.
Puolisen vuotta sitten Juanjolle oli selvinnyt asia, joka kenties kaikista Hanan ominaisuuksista, häiritsi häntä eniten. Hän nimittäin sattui näkemään Hanan passin. Juanjolle selvisi, että hänen rakastamansa nainen oli häntä kahdeksan vuotta vanhempi, vaikka näyttikin ikäistään kymmenen vuotta nuoremmalta. Juanjo ei oikein tiennyt, miten olisi tähän asiaan suhtautunut.
Vaikka Juanjo ei tietoisesti antanut näiden asioiden vaikuttaa tunteisiinsa, niin siitäkin huolimatta häntä oli alkanut vaivata painajainen, joka toistui miltei joka yö:
Unessaan Juanjo istuu likakerrostumien patinoimalla Ikean pinnatuolilla, joka on joskus muinoin ollut valkoinen. Hänellä on päässään kuulokkeet, jotta ei häiritsisi Hanan unta. Hän katselee Copa del Rey:n loppuottelua TV:stä jonka vierellä Maneki-neko heiluttaa irvaillen tassuaan.
Hana röhnöttää sohvalla, jota ympäröi kokonainen vuori tyhjiä tölkkejä, sipsipusseja ja nuudelikulhoja. Hän on maannut siinä jo pitkään nousematta muutoin kuin käydäkseen keittiössä tai vessassa. Sänkyynhän ei ole menemistä, mikäli ei ensin ole käynyt suihkussa. Hajusta Juanjo päättelee, ettei Hana ole peseytynyt moneen päivään.
Hana makoilee kotona kaiket päivät, koska hän katselee yökaudet Japanin tosi-tv:n lähetyksiä. Päivät hän nukkuu, joten he eivät useinkaan ole hereillä samanaikaisesti.
Hana on säilyttänyt lapsenkasvonsa, joihin Juanjo niin kovasti ihastui silloin aikoinaan, mutta varsinkin nyt eläkkeelle jäätyään, Hana on lihonnut lihoamasta päästyään, ja Juanjon on autettava tätä nousemaan joka kerta, kun tämä haluaa mennä vessaan.
Kun Real Madrid tekee voittomaalin vain kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua, Juanjo huutaa äänettömästi: ”Goooool!” ja huitoo käsillään, sekä jyskyttää jaloillaan lattiaa. Silloin vanha ja käytettynä ostettu pinnatuoli pettää hänen allaan ja Juanjo rojahtaa äänekkäästi lattialle.
Herättyään painajaiseen, Juanjo pyöri sängyllä saamatta unenpäästä kiinni. Häntä painoi se, että hänellä oli oppitunti seuraavana aamuna, eikä hän ollut valmistautunut siihen oikeastaan lainkaan. Ajatus sairaslomasta oli myös käynyt hänen mielessään. Olihan influenssakausi, joten kukaan ei olisi liiemmin kysellyt.
Mutta tässä Juanjo nyt kuitenkin kiipesi ylös yliopiston jäisiä rappusia. Vielä viisi askelta, hän ajatteli, laskien jäljellä olevat portaat vielä kerran uudelleen. Hän oikaisi kipeän selkänsä, ja juuri sillä hetkellä ote kaiteesta lipesi. Juanjo kaatui taaksepäin ja löi päänsä jään peittämään askelmaan.
Kummallista kyllä viimeinen näky, joka vilahti hänen mielessään, ennen kuin kaikki pimeni hänen ympärillään, oli hänen isoäitinsä leikkaamassa kinkkua vanhan maatalon keittiössä pitkällä veitsellään. Tuo ajatus Ibérico kinkusta sai veden herahtamaan Juanjon kielelle, ja hän on tuntevinaan kuivatun lihan taivaallisen tuoksun.