Arvon naiset – Puukeppi

”No kerrankin!” Arvo huudahti ääneen lehteä lukiessaan.

Marilyn höristi korviaan kysyvästi. Tottuneena Arvon äänekkäisiin mielenilmauksiin, hän päätti jatkaa keskenjääneitä päiväuniaan, sillä asiahan ei häntä selvästikään koskenut. Hän käänsi kylkeään ja pöyhi sohvatyynyä niin voimallisesti, että vanha nahkasohva natisi liitoksissaan. Löydettyään viimein sopivan asennon hän jatkoi tuhisten uniaan.

”Joskus se sokeakin kana jyvän löytää”, Arvo jatkoi tohkeissaan. ”Tai kukkojahan taitavat tässä tapauksessa olla.”

Arvo kuvitteli mielessään Nobel komitean joukoksi frakkiin pukeutuneita, pitkäpartaisia ja kultivoituneesti ruotsia puhuvia herroja. Nämä herrat kokoontuivat kerran vuodessa arvokkailla antiikkihuonekaluilla sisustetussa ja vai tätä tarkoitusta varten varatussa kabinetissa. Siellä he sitten nauttivat arrakkipunssia koristeellisista laseista ja polttelivat sikareita, samalla kun kävivät päättymätöntä keskustelua eri kandidaattien vahvuuksista ja heikkouksista Nobelin rauhanpalkinnon saajina. Sekä niistä poliittisista kytkennöistä joita valinta toisi mukanaan.

”Miehiähän tuollaiset herrat valitsee, selvähän se”, Arvo totesi.

Vaikka kuinka kaiveli muistinsa pölyisiä ullakkokamareja, Arvo ei pystynyt nimeämään kuin kaksi rauhanpalkinnon saanutta naista: Malala ja äiti Teresa.

Tokkopa niitä niin monia onkaan, hän ajatteli.

”Kaikenlaisia pellejä valitaan kyllä. Niin kuin se Opama, tai sekin Korpatsof tai Jimi Karteri. Tuollaisilta poliittisilla pyrkyreiltä sellaiset palkinnot pitäisi kokonaan kieltää.”

No tää meidän Ahtisaari. Se nyt oli vähän toista maata.

Ja ihan vakavalla naamalla joku on ehdottanut että palkinto annettaisiin Puttinille tai sille Rumpille. Siitä varmaan saisivatkin roimasti poliittisia pisteitä ne komitean ukot, ja paljon olalle taputtelua. Mitenkäs ne tällaiset heput voivat rauhan puolesta toimia, asetehtailijoiden lobbareita kun ovat.

Mutta mistäs tuuli nyt puhalsi?

”Kuunteles tätä!” Arvo sanoi osoittaen sanansa Marilynille, joka raotti hieman toista silmäänsä merkkinä siitä että kuunteli, vaikka todellisuudessa olikin puoliksi untenmaiden aurinkoisilla metsäpoluilla.

”Kyllä sinunkin naisena ja äitinä sietäisi olla perillä asioista.” Arvo selosti. ”Kuunteles nyt mitä lehdessä sanotaan.”

Vuoden 2018 Nobelin rauhanpalkinto on myönnetty kahdelle henkilölle, jotka ovat omistaneet elämänsä seksuaalirikosten uhrien auttamiselle. 

Toinen on Denis Mukuwege, tai jotakin sinnepäin, joku gynekologi Kongosta.

Hän on omistanut elämänsä sodanaikaisten seksuaalirikosten uhrien auttamiseen.

Toinen palkinnon saanut on Nadia Murad joka kuuluu Irakin jesidivähemmistöön. Hän on antanut uhreille kasvot. Hän joutui Isisin seksiorjaksi ja on kertonut omista kokemuksistaan.

”Näitä tällaisia ihmisiä pitäisi palkita joka vuosi. Niitä jotka auttavat niitä jotka jokaisessa sodassa eniten joutuvat kärsimään ja vähiten voivat suojella itseään, eli naisia. Vai mitä luulet.

Marilyn ei vastannut. Hän oli jo vaipunut syvään uneen ja kuorsasi vaimeasti.

Arvo laski lehden kädestään. Kannussa näytti olevan vielä puolisen kuppia. Hän kelasi keittimelle ja kaatoi kahvinlopun muumipappamukiinsa.

Mukin reunasta oli lohjennut hyvin pieni pala, jota tuskin edes huomasi, mutta Arvo tunnisti kohdan aina kun nosti mukin huulilleen. Tea oli pudottanut mukin lattialle monia vuosia sitten. Ei Arvo siitä ollut suuttunut. Olipahan tullut ajan patina kertaheitolla, ja sitä paitsi siitä hän tiesi että muki oli hänen, vaikka silmät ummessa.

Pitäisikö tehdä vielä yksi leipä kahvin seuraksi, Arvo mietti. Mutta se tuntui liian työläältä ja hän päätti tyytyä pelkkään mustaan kahviin. Sitten hän jatkoi lukemista.

Denis Mukwege perusti uhreja varten Panzi-sairaalan Bukavuun vuonna 1999. Siitä lähtien Mukwege ja sairaalan henkilökunta ovat hoitaneet tuhansia seksuaalisen väkivallan uhreja. Sanotaan että hän on luultavasti maailman johtava asiantuntija, mitä tulee raiskauksen jälkien korjaamiseen.

Niinkö paljon raiskauksia siellä Kongossa tehtiin. Mikä näitä kongolaisia miehiä oikein vaivasi, Arvo mietti.

Mukwege on verrannut raiskausta biologiseen aseeseen. Tehdäkseen naisista steriilejä, raiskaajat viimeistelevät tekonsa ampumalla luodin naisen vaginaan tai repimällä sen rikki kiväärin perällä tai puisella kepillä.

Hänen juuri lukemansa iskeytyi mieleen sellaisella voimalla että kahvikuppi jäi puolitiehen. Arvo tuijotti sanomalehteä edessään mitään näkemättömin silmin.

Jostain hänen varhaislapsuutensa jo ammoin unohdetuista muistoista nousi esiin kuva isästä, joka juovuspäissään kaappasi oven pielessä pahkapäisen kävelykepin ja löi sillä äitiä. Kun Sanat eivät olleet enää riittäneet.

Nytkään ei ollut sanoja joilla kuvata sitä ahdistusta joka Arvo tunsi. Kyyneleet valuivat pitkin poskia. Hän pyyhki ne pois nopeasti, ettei Marilyn vain näkisi.