Mutta nyt menen jo asioiden edelle. Minulla ei ollut vielä mitään käsitystä siitä kuinka hyvältä tuntuisi sen jälkeen kun oli juossut kymmenen kilometriä paahtavassa auringossa. Jos minulta nyt sitä kysyttäisiin pitäisin koko ajatusta täysin naurettavana – täysin. Minähän en ollut koskaan harrastanut minkäänlaista urheilua, kuten Erica. Sinä jouluna minulle ei annettu aikaa edes yrittää sisäistää tapahtunutta kun jo siirryin yhdestä kaaoksesta keskelle toista. Koko perhe oli täpinöissään. Etenkin Erica. Kaksi ecuadorilaisnaista tuli siivoamaan koko talon läpikotaisin. He pesivät ikkunat ja lattiat. Pyyhkivät pölyt kaikkialta jopa kirjahyllyn kirjoista. Mónica ja Erica ripustivat joulukoristeita ja Ernie kiinnitti jouluvaloja talon ulkoseinille ja fiikukseen. […]
Erica
Kuluneina vuosina äiti oli yrittänyt isän tuella tutustuttaa Ericaa balettiin, naisvoimisteluun, tennikseen ja viimeksi jopa yleisurheiluun. Heidän mielestään oli hyvin tärkeää, että lapsella oli jokin urheilullinen harrastus. Baletti oli ollut yhtä kärsimystä, mutta Erica oli kestänyt sitä kokonaiset kaksi kuukautta, ennen kuin oli viimein uskaltanut uhmata äitiään. Voimistelusta puuttui täysin oikea kilpailuhenki. Tunne siitä kuinka adrenaliini pulppusi suonissa. Ja kun Ericalle oli selvinnyt, että sijoituksen määräsi ryhmä ikäloppuja tuomareita, jotka istuivat huipputärkeän näköisinä tehden merkintöjään paperille, päätös lopettamisesta oli ollut helpompaa kuin baletin kohdalla. Tennistä Erica oli pelannut kokonaisen vuoden, vaikka se oli hänen mielestään typerääkin typerämpi urheilulaji. Hän ei […]