Teo löi päänsä vinoon kattoon niin, että näki hetken vain tähtiä, kun Taru esitteli hänelle kotitalonsa matalan ja ahtaan ullakkohuoneen. Teosta tämä huone tuntui ahdistavalta, mutta Tarulle se oli hänen ikioma ja yksityinen maailmansa, jossa hän tunsi itsensä itsevarmaksi puhumaan asioista, joista hän ei muiden kuullen puhunut.
Huoneeseen mahtui vain kapea vuode, pöytä ja yksi tuoli. Teo istui tuolille ja Taru vuoteensa reunalle Teoa vastapäätä. Seinällä oli suuri juliste Roskilde-festivaaleilta ja sen vieressä lehdistä leikattuja kuvia Woodstokista.
”Mä oli tuolla. Just tossa lavan vieressä”, Taru sanoi kurottuen osoittamaan sormellaan kulunutta kohtaa julisteessa.
”Jaa-a”, Teo vastasi, kommentoimatta asiaa sen kummemmin.
Hän ei ollut aivan varma siitä puhuiko Taru totta vai kuvitteliko hän vain koko asian. Teo näki Tarun enemmänkin tavallisena maatalon tyttönä, eikä minään rokkimimminä. Se ei vain jotenkin sopinut hänen olemukseensa. Mutta toisaalta Teolle alkoi tämän vierailunsa aikana avautua aivan toisenlainen kuva Tarusta. Tuo sateinen lokakuinen viikonloppu, jolloin Teo matkusti Tarun luokse ensimmäisen kerran, oli samalla myös hänen viimeinen vierailunsa Tarun kotona.
Kun Teo käveli talolle vievää pihatietä, jota ikivanhat tuulenpesien täyttämät koivut reunustivat, paikka näytti hänestä hyvin surulliselta – tai kenties se johtui sateesta. Ränsistynyt pystyverhoiltu maalaistalo, joka oli nähnyt parhaat päivänsä joskus ennen sotia, tuijotti häntä kahdella ikkunallaan, joista toinen oli verhoilla peitetty ja toisessa ei ollut verhoja laisinkaan. Näytti siltä kuin se murjottaisi oman elämänsä ankeutta. Pihakeinu oli lahonnut ja seisoi vinossa villiintyneiden syreenien valtaamana. Lehmänpaska levisi ruskeina raitoina kivinavetan takaa traktorinpyörien kuljettamana ja koivuista pudonneet lehdet olivat muuttuneet ruskeaksi massaksi, joka liimautui kiinni saappaisiin.
Oli vaikeaa olla hippi, jos oli syntynyt pohjalaisen maalaistalon tyttäreksi. Californiassa kaikki olisi ollut helpompaa ja jotenkin paljon todellisempaa. Vaikea nuoruus oli tehnyt Tarusta sen, mikä hän nyt oli. Hetken mielijohteesta hän heittäytyi mukaan mihin tahansa hulluuteen, mutta hänessä asuva säikky kani juoksi pakoon, kun hulluus ei enää tuntunutkaan niin kivalta.
Taru tunnusti Teolle, että oli saanut isältään usein selkäänsä. Aina silloin, kun hän oli vaikkapa vain vaihtanut muutaman sanan jonkun miespuolisen kyläläisen kanssa. Taru kertoi kaiken tämän kuin ylpeillen siitä, mitä kaikkea hän oli saanut elämässään kestää. Tilanne oli edennyt niin pitkälle, ettei kukaan kylän pojista halunnut enää edes puhua hänen kanssaan. Kaikki karttoivat häntä aivan kuin Tarulla olisi jokin tarttuva tauti.
Sitten erään kerran isä haki hänet väkipakolla pois Tarua kymmenen vuotta vanhemman miehen sängystä ja hakkasi hänet koivukepillä mustelmille. Joku oli soittanut isälle ja kertonut nähneensä hänen tyttärensä menevän miehen asunnolle. Se oli ollut ensimmäinen kerta, jolloin Taru oli oikeasti maannut miehen kanssa.
Taru arvosteli isäänsä julmin sanoin. Hän kertoi, että isä tunkeutui hänen ajatuksiinsa pieksemään häntä aina, kun hän vain ajattelikin naimista. Lopuksi Taru alkoi itkeä kuin pikkutyttö. Itkua kesti pitkään eikä Teo osannut parantaa hänen haavojaan. Lopulta, kun itkut oli itketty, Taru pyyhki kyyneleensä Teon villapaitaan eikä maininnut asiaa enää sen koommin.
Teo oli jo tässä vaiheessa huomannut, että Tarulta oli turha odottaa mitään mikä vähimmässäkään määrin muistuttaisi normaalia romanttista seurustelua. Mitä seksiin tuli, se sai Teon lähes epätoivon partaalle. Tunteja kestäneen suostuttelun ja muutaman vuodatetun kyyneleen jälkeen, Taru salli Teolle kaiken muun paitsi ei yhdyntää. Se oli raja-aita, josta Teo ei koskaan päässyt yli.
Maatalon pihapiiriin kuului myös vanha kaksiluokkainen hirsistä rakennettu koulurakennus. Se seisoi maantien laidalla, itse päärakennuksesta hieman erillään. Taru halusi ehdottomasti nukkua siellä Teon kanssa kahdestaan. Yksityisyys pienessä ullakkokamarissa olisikin ollut täysin mahdotonta. Alistunein katsein Tarun äiti auttoi heitä kantamaan koululle kaksi patjaa, jotka Taru ja äiti sijoittivat luokkahuoneen nurkkaan ikkunaseinää vastapäätä.
”Mennään me saunaan kahestaan sit, ku muut on jo saunonu”, Taru kuiskasi Teon korvaan.
Teo ymmärsi, että Taru oli aiemmin vääntänyt asiasta rajusti kättä isänsä kanssa, samoin kuin siitäkin, että he saisivat nukkua yhdessä. Riidan seurauksena isä ei sanonut sanaakaan illallisen aikana. Kun ateria oli syöty, isä lähti ovia paukutellen navetalle saunaa lämmittämään, eikä häntä sen koommin sinä iltana näkynyt. Tarun sisaret vilkuilivat ihaillen isosiskoaan, hämmästyneinä siitä kuinka tämä oli uskaltanut nousta isäänsä vastaan ja hymyilivät aina välillä kuin rikoskumppanit ikään.
Teo ja Taru odottivat koulurakennuksessa kunnes Tarun pikkusisko tuli lopulta kertomaan, että sauna oli nyt vapaa. Tarun uho oli jo laantunut ja tuntui siltä, että häntä hieman hävettikin oma käytöksensä.
Sauna oli rakennettu vanhaan karjakeittiöön. Siellä haisi vahvasti lannalle. Ilmanvaihto oli puutteellinen ja Teoa alkoi pyörryttää jo muutaman minuutin kuluttua. He saunoivat vaitonaisina ja siirtyivät sitten pesuhuoneen puolelle peseytymään. Lämmin vesi otettiin ikälopusta padasta ja kylmä tuli letkulla hanasta.
Kun Taru kumartui pesemään pitkiä tummia hiuksiaan kolhiintuneessa alumiinisessa pesuvadissa, Teo ei voinut vastustaa kiusausta vaan laittoi kätensä Tarun vyötäisille ja painautui tytön kapeaa lantiota vasten. Hän kiihottui tavattomasti tuntiessaan Tarun pienet pakarat nivusillaan ja sen kuinka hänen jäykistynyt elimensä sujahti hänen reisiensä väliin.
Hän huomasi kuinka Tarun koko ruumis muuttui kiveksi. Siksi Teo vetäytyi vastentahtoisesti pois, ja alkoi hyväillä Tarua sormillaan. Peukalo sujahti saippuasta liukkaiden pakaroiden väliin. Tarun jalat vavahtivat ja hän huokaisi äänekkäästi Teon liikutellessa sormiaan edestakaisin, aina vain nopeammassa tahdissa. Mullahan on nyt tosi hyvä ote, ihan kuin keilapallosta, Teo ajatteli ja tilanne alkoi tuntua niin koomiselta, että häntä alkoi naurattaa, ja hän yritti peitellä sitä suutelemalla kiihkeästi Tarun niskaa ja korvia. Kaikkea sitä tuleekin tehtyä, hän ajatteli.
Sitten hän tunsi, miten Taru tarrautui kädellään hänen penikseensä. Ei kestänyt kuin hetken, ennen kun Taru alkoi vapista ja jalat pettivät hänen altaan. Hän vaipui polvilleen ja veti Teon kalusta perässään. Sillä hetkellä Teoltakin tuli ja hän näki spermansa pursuvan Tarun nyrkkiin puristettujen sormien välitse kylpyhuoneen kuusikulmaisille lattialaatoille.
Teosta tuntui, ettei hän saanut hengitetyksi. Tukahduttava lannan haju ja kostea kuumuus saivat hänet voimaan pahoin. Oli pakko saada ilmaa ja siksi hän juoksi ovet paukkuen ulos. Raikas syyssade viilensi ja raitis ilma saivat hengityksen jälleen tasaantumaan. Teo tunsi olonsa loistavaksi, suorastaan euforiseksi. Seisoessaan kädet levällään ja kasvot kohti taivasta, Teo tunsi kuinka kaikki ankeus ja pahuus väistyivät hänestä ja kuinka elämisen riemu täytti jälleen hänen sydämensä.
Tämä tarina on kirjastani Eväsretki matonkudeniitylle.
