Viimeinen syksy

Kun Agneta näki ensimmäisen kerran Flemmingsbergin suuret kerrostalot, ne tuntuivat hänestä pikkuisen pelottavilta. ”Kyllä me pärjätään”, hän sanoi enemmänkin Pippille kuin isälle. ”Kyllä sinä pärjäät Agneta, siitä ei ole epäilystäkään”, isä sanoi. Isä käytti aina näitä samoja sanoja halutessaan rohkaista tytärtään. Kuten silloin kerran jääkiekkoturnauksessa pukukopin käytävällä, kun Agneta olisi mieluummin juossut vessaan oksentamaan kuin luistellut jäälle. Ja kuten ennen sitä kovan onnen matematiikan koetta, joka ei lopulta mennyt aivan niin hyvin kuin olisi pitänyt. Ja jonka takia hänestä ei tullut insinööriä, kuten isä oli toivonut. Tai silloin kun hän meni ensimmäistä kertaa treffeille sen typerän autokauppiaan pojan kanssa, jonka […]