Kiersin koukun paikoilleen ja nostin taulun seinälle. Oikaisin sitä hieman ja peräännyin muutaman askeleen katsellakseni lopputulosta. Siinä se nyt riippui uuden asuntoni seinällä, äitini taulu. Se oli hänen töistään se ainoa, jonka olin onnistunut kynsin ja hampain pelastamaan kuolinpesästä. Ehkä siksi, että se oli niin pieni ja mitäänsanomaton. Viisikymmentä kertaa viisikymmentä senttiä, ruskeita ja vihreitä sävyjä kehystettynä kullanväriseen, leveään kehykseen, mikä yritti tuoda liian pramean silauksen muutoin niin vaatimattomalle öljyvärimaalaukselle. Muut äitini työt vanhemmat veljeni ja heidän korppikotkansa olivat myyneet taidekeräilijöille, eivätkä edes markkinahintaan. Mutta siihen asiaan minä en saanut puuttua, sillä minähän olin se pahnanpohjimmainen, veljiäni niin paljon nuorempi. […]
Tarinoita tornistani
Perjantai 10:06 ”Hei äiti. Hyvää huomenta.” ”Mikko soittaa! Voi kun kiva.” ”Mitä sulle kuuluu?” ”Tässä minä vaan makoilen päiväpukeissa ja katson telkkaria.” ”Soitin muistuttaakseni siitä että tänään ne tulee hakemaan sitä taulua, niin kuin sovittiin.” ”Ketkä tulee?” ”Ne sieltä Rauman taidemuseosta. Niitä on kaksi ja ne paketoi sen taulun ja vie sen Kosti Koskisen näyttelyyn.” ”Niin minkä ne vie?” ”Sen taulun jonka sulla on eteisen seinällä.” ”Kenenkäs taulu sanoit että se on?” ”Kosti Koskisen.” ”Miten sinä sen voit tietää?” ”En minä sitä tiennytkään, mutta kun Tea soitti ja sanoi että kannattaisi soittaa ja kysyä olisivatkohan he kiinnostuneita, ja niinhän ne […]
Tutustuin Sofiaan hississä. Hän työnsi tullessaan lastenvaunuja ja talutti taaperoa vapaalla kädellään. En ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin, mikä johtui siitä että olin vasta hiljattain muuttanut taloon. Hiljan ei kyllä aivan pitänyt paikkaansa, sillä olin asunut kattohuoneistossa jo kaksi vuotta. En juuri tuntenut naapureitani, mikä johtui työstäni. Toisaalta naapureita oli talossa yli kuusikymmentä, joten kaksi vuotta oli kyllä varsin lyhyt aika oppia tuntemaan heidät kaikki. Tunsin Carmenin, joka asui miehensä kanssa toisessa kerroksessa, Josén joka valittiin asiakasyhdistyksen presidentiksi viime vuonna ja Antonion joka korjasi vedenlämmittimeni pian muuttoni jälkeen. Muutamia tunsin ulkonäöltä, mutten tiennyt heidän nimiään. Hissi oli ahdas, ja kaiken […]
Pomo oli käskenyt kantaa kaikki avokonttorin kalusteet kuorma-autonlavalle joka veisi ne kaiketikin kaatopaikalle. Abshiria harmitti tuollainen haaskaus. Ihan hyviä kalusteita ne olivat. Joissakin kaapeissa ja laatikoissa oli vielä tavarat sisällä, mappeja, esitteitä, kaavakkeita ja toimistokoneiden käyttöohjeita. Ylimpiä hyllyjä peitti paksu pölykerros. Joissakin kaapeissa oli vielä entisten työntekijöiden vaatteita, sisäkenkiä, sateenvarjoja ja kaikkea muuta tarpeetonta. Sillä välin kun odotteli auton paluuta hakemaan seuraavaa kuormaa, Abshir tutki joutessaan työpöytien laatikkoja. Hän oli aina ollut utelias. Muuttokalusteista saattoi sitä paitsi joskus löytää jotain käyttökelpoistakin. Erään työpöydän alimmassa laatikossa hänen huomionsa kiinnittyi nahkakantiseen muistikirjaan. Sen kannet olivat käytössä kuluneet ja kun Abshir avasi kirjan, […]
Olimme taas kerran kokoontuneina perinteikkään pursiseuramme jokavuotiselle syysillalliselle. Se oli tietyssä mielessä pakollinen paha, ja sille osallistuminen oli jokaisen seuran jäsenen pyhä velvollisuus. Kyseessä oli todellakin illallinen, mutta se oli vain peitenimi vuosikokoukselle, joka järjestettiin aina ennen ruokailua, ettei kukaan vain pääsisi livahtamaan, ennen kuin vastuutehtävät oli jaettu ja tulevan vuoden velvoitteista ja jäsenmaksuista sovittu. Viimeksi mainittu, eli jäsen maksu, piti myös sisällään myös tämän vuosittaisen illallisen, joten pakkohan oli saapua paikalle kun oli kerran lystistä maksanut. Paikka, jossa tämä tapahtuma järjestettiin, oli Karvin pursiseura, suuri ja koristeellinen hirsirakennus. Se sijaitsee Petäjäisen saarella, jonne pääsee mantereelta Paarninniemen kautta vanhan romanttisen […]