Pitääkseen keskustelua yllä, Teo kertoi Bartille hauskasta tapahtumasta aiemmin päivällä eräässä katukahvilassa keskuspuiston laidalla. He tilasivat kahvia rajallisella ranskankielen tuntemuksellaan. Riippumatta siitä, mitä tarjoilijalle sanoi, sai aina maitokahvin, joka tarjoiltiin suuressa laakeassa kupissa. Tuotuaan kahvin, tarjoilija jäi odottamaan maksua, ojennettuaan ensin kuitin metallisella lautasella. Teo kaiveli vyökukkaroaan ja totesi antaneensa viimeiset franginsa maksuna persikoistaan. ”Mä huomasin, että mulla oli vain matkashekkejä ja saksan markkoja, muttei ainuttakaan ranskalaista kruunua”, Teo selitti. ”Siks mä pyysin Saanalta, et voisko se maksaa. Saana lehahti ihan punaseks ja alko mutista jotain suomeksi. Enkä mä lainkaan ymmärtänyt, mistä oli kyse.” ”Enkä punastunu”, Saana kivahti. ”Mä luulin […]
Eväsretki matonkudeniitylle
Mallaa kadutti että hän oli suostunut äitinsä vaatimukseen lähteä töihin tähän jumalan hylkäämään loukkoon. Työ hotellilla oli helppoa mutta auttamattoman yksitoikkoista. Nyt kun heitä oli kaksi, sen tekemiseen ei oikeastaan kulunut edes koko päivää. Usein Malla luikahti huoneeseensa ennen aikojaan, tai päinvastoin suojasi Marian selustaa kun tämä lähti asioilleen. Se ei kuitenkaan onnistunut kovinkaan usein, sillä Alfonso oli vaativa johtaja jolta mikään pikkuasia ei jäänyt huomaamatta. Hän oli erityisen taitava keksimään lisätehtäviä aina silloinkin kun näytti siltä ettei mitään enää ollut tehtävissä. Malla tunsi jo kylän kaikki kujat ja autiotalot kuin omat taskunsa. Hän oli kiipeillyt luostarikirkon torneissa ja ennen […]
Veistoksethan ovat tietenkin paljon lähempänä ihmisen sydäntä kuin seinälle ripustettavat kaksiulotteiset tuotokset, etenkin mikäli materiaaleina olivat luonnonmateriaalit kuten savi, kivi tai puu. Veistos on käsinkosketeltava ja todellinen, kun taas maalauksesta ei maallikko aina voi tietää, onko se hyvä vai huono, tai onko se ylipäätään yhtään minkään arvoinen. Maalaus on ikään kuin rahaa tai arvopaperi, joiden arvo perustuu yhteiseen sopimukseen tai jonkun arvostelijan väitteeseen. Veistos taas on ikään kuin arvometalli – jotain paljon konkreettisempaa ja kestävämpää kuin mikään muu taiteenlaji. Edellä mainittujen lisäksi on tietenkin vielä sekalainen joukko kaiken maailman osakkeita, joukkovelkakirjoja ja obligaatioita, joita taidemaailmassa kutsutaan yhteisnimellä installaatio. Näin Teolla […]
Teo löi päänsä vinoon kattoon niin, että näki hetken vain tähtiä, kun Taru esitteli hänelle kotitalonsa matalan ja ahtaan ullakkohuoneen. Teosta tämä huone tuntui ahdistavalta, mutta Tarulle se oli hänen ikioma ja yksityinen maailmansa, jossa hän tunsi itsensä itsevarmaksi puhumaan asioista, joista hän ei muiden kuullen puhunut. Huoneeseen mahtui vain kapea vuode, pöytä ja yksi tuoli. Teo istui tuolille ja Taru vuoteensa reunalle Teoa vastapäätä. Seinällä oli suuri juliste Roskilde-festivaaleilta ja sen vieressä lehdistä leikattuja kuvia Woodstokista. ”Mä oli tuolla. Just tossa lavan vieressä”, Taru sanoi kurottuen osoittamaan sormellaan kulunutta kohtaa julisteessa. ”Jaa-a”, Teo vastasi, kommentoimatta asiaa sen kummemmin. Hän […]
Hän oli koko ikänsä ajatellut, että ihmisen täytyi olla todellinen nero – suorastaan jonkinlainen yli-ihminen – saadakseen osakseen sellaisen kunnian. Hänen pitäisi uhrata elämänsä ja terveytensä sekä ihmissuhteensa tieteen alttarille ollakseen tuon kunnian arvoinen. Jokin Marie Curie tai Barbara McClintock. Jana itse sen sijaan? Olihan hänellä saavutuksensa, patenttinsa, väitöskirjansa, ja joitakin kansainvälisiä tunnustuksia, mutta hän ei ollut milloinkaan arvostanut itseään kovin korkealle tieteen saralla. Hän oli vain tehnyt sen, mihin oli kyennyt. Ja kaiken tuon lisäksi hän oli mennyt naimisiin rakastamansa miehen kanssa, elänyt täysin normaalia elämää, synnyttänyt tyttären ja pojan. Hänellä oli harrastuksensa, jotka totta puhuen veivät luvattoman paljon […]