Paljon onkin tapahtunut sen jälkeen, kun palasin sairauslomaltani takaisin työelämään. Minun on kyllä tunnustettava, että käytin kaikki mahdolliset päivät, jotka lääkäri vain minulle suostui antamaan, enkä sinä aikana uhrannut ajatustakaan työasioille.
Sisimmässäni toivoin, että kaikki olisi tällä välin muuttunut paremmaksi, ja tavallaanhan niin kävikin. Muutto uusiin tiloihin tapahtui vain pari viikkoa paluuni jälkeen. Muutimme toiselle puolelle kaupunkia erääseen kunnan omistamaan kiinteistöön, jossa oli aiemmin sijainnut jonkinlainen ammattikoulu. Tilat eivät aivan soveltuneet tarpeisiimme, mutta minun kannaltani muutos oli hyvä, sillä työmatkani lyheni alle puoleen. Kun vielä oikaisen omakotialueen läpi, vaikka läpiajo siellä olikin liikennemerkillä kiellettyä, olen kotona alle kymmenessä minuutissa.
Se oli ehkä muutos, josta kenties nautin kaikkein eniten. Näin vältyin ajamasta pitkin ruuhkaista ulosmenoväylää, jonka parantamisesta oli puhuttu vuosikausia, mutta johon ei määrärahaa koskaan näytä löytyvän. Vanha puistomainen rintamamiestalolähiö on maisemiltaan paljon miellyttävämpää katseltavaa kuin ylioppilaskylän kivitalorumilukset, ja näin saatoin karistaa työasiat mielestäni puolet nopeammin.
Muutos oli myös sekin, että niin pian kun olimme asettuneet uusiin tiloihin, uusi johtajamme aloitti työnsä. Hänen nimensä selvisi minulle vasta viikkojen kuluttua. Hän on nimeltään Matti. Arto, joka aina on perillä kaikesta, tiesi kertoa, että Matti oli itse eronnut tehtävistään naapurikunnassa. Syynä eroon oli kaiketi henkilökemia hänen ja kunnanjohtajan välillä. Huhuttiin myös, että entinen päällikkömme Kuran ajoilta, Jorma Pikkarainen, siirtyisi Matin tilalle. Näin se hyväveliverkosto toimii.
Aluksi Matti istui läppäreineen tyhjän pöytänsä ääressä, samassa tilassa muiden pomojen kanssa. Näimme häntä päivittäin mennessämme vastaanottamaan työtehtäviä. Se ettei hän ollut suostunut menemään Innocityn norsunluutorniin, missä Apetian johto majailee, vaan halusi olla lähellä alaisiaan, nosti hänen arvoaan meidän silmissämme.
Innocity on yksi niistä kolossaalisista toimistorakennuksista, joita on parin kuluneen vuosikymmenen aikana noussut moottoritien varteen, jotta pääkaupungista tulevat näkisivät, ettei täällä missään tuppukylässä asuta. Näillä rakennuksilla on mahtipontiset nimet, kuten Cience Park, Medicity Business Center jne.
Innocityssä majailee Apetian ylin johto, Risanperä, Linda ja kaikki heidän kahvihuonekaverinsa, jotka lähes poikkeuksetta ovat naisia. No onhan siellä muutama mieskin, vaikka olin kyllä kuullut eräiden asettavan heidän miehisyytensä hieman kyseenalaiseen valoon. Joten ei siis ollut ihme, että Mattia ei kovastikaan houkutellut ajatus sinne menosta.
Minä en tiedä, millaista firmamme pääkallopaikalla on, sillä en ole siellä koskaan käynyt. Minä kun en saanut kutsuja paljonpuhutuille toimitusjohtajan perjantaibrunsseille. Sinne kutsuttiin vain ylintä johtoa, työnjohtajia ja he työntekijöistä, jotka olivat saaneet jonkin kunniamaininnan ansioituneesta toiminnastaan.
Lindaa näen enää vain silloin tällöin käydessäni entisessä toimitilassamme, satamassa. Huomasin, että hän vaihtanut Bemarinsa uudempaan ja sporttisempaan. Autollaan hän kenties kompensoi puutteitaan, vaikka eihän kukaan meistä ole täydellinen. Viime aikoina Linda näyttää kyllä jotenkin nukkavierulta. Hän ei enää pukeudu yhtä näyttävästi, korkeine korkoineen ja hameineen. Hänen huulensa eivät ole yhtä aggressiivisen punattuja kuin alkuaikoina ja vyötärölle ulottuvat vaaleat hiukset ovat usein laittamatta. Mahtaakohan stressi painaa päälle.
Eräs kiinteistönhoitajista lohkaisi rautakaupan aamukahvilla, Lindasta puhuessaan, nimityksen Lumikki. Tavallaan nimitys hänelle hyvin sopiikin. Mutta mies ei vain tullut ajatelleeksi asiaa aivan loppuun saakka, sillä sehän tekee hänestä itsestään yhden kääpiöistä.
Muutamassa viikossa Matillemme kunnostettiin oma huone tilaan, joka oli aiemmin toiminut arkiston ja romuvaraston välimuotona. Hän sai sähköpöydän, satulatuolin ja tietokoneen kahdella suurella näytöllä. Siellä hän nyt istuu päivät pitkät tuijottelemassa näyttöjään pohtien ties mitä syntyjä syviä.
Nyt kun jo kolme kuukautta on kulunut, luulisi että mies olisi vähintäänkin esitellyt itsensä, vaan ei. Jotkut meistä ovat onnistuneet vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan, ja tuntuu kuulemma olevan oikeinkin mukava mies. En vain oikein usko, että se riittäisi nostamaan firman siitä jamasta, johon Linda on sen saattanut.
Yrityksemme, Kaunean kunnossapito, on paitsi moraalisesti rappiolla, niin myös melko huonossa taloudellisessa tilanteessa. Vain vähän ennen Apetiasta irrottautumista, yritys oli lopultakin satsannut autoihin ja työkoneisiin. Ja nyt kun kerran olimme erillinen yhtiö, Apetian logot poistettiin autoista ja niiden tilalle teipattiin Kaunean tunnukset. Kaiken kukkuraksi kaikkiin autoihin asennutettiin jollakin liettualaisfirmalla venäläiseen karttaohjelmaan pohjustuvat seurantalaitteet. Ajatuksena tälle on mahdollisesti se, että tämä korvaisi verottajan vaatiman manuaalisen ajokirjanpidon. Näin ainakin kuulin asiaa perusteltavan, vaikka eihän meille kerrottu, pitikö se paikkansa. Eikä myöskään sitä, kenelle kaikille autojemme paikkatietoja luovutetaan ja voiko aiemman ajokirjanpidon mahdollisesti jo lopettaa, jos kerran hieno seurantalaitteisto tietää tarkalleen missä käymme kahvilla, syömässä tai muuten vain huviajelulla. Itse päättelin kuitenkin asian niin, että on parempi olla käyttämättä firman autoa omiin ajoihin, ja olla ehdottomasti menemättä sillä kotiin, jos ei halunnut venäläisten hakkereiden tietävän missä asuu.
Toisin sanoen rahaa haaskattiin säästelemättä kaikkeen tällaiseen turhuuteen, joten ei siis ole ihme, että Matti, joka oli luullut tulevansa hyvin toimivaan ja vakaalla pohjalla olevaan yritykseen, saikin johdettavakseen firman, joka on lähes miljoonaluokan veloissa emoyritykselleen Apetialle. Ja tämä velka meidän tulisi nyt maksaa takaisin emoyhtiöllemme jo vuoden kuluessa. Ehkä meille säilytettiin Apetian taholta jopa ylimääräistäkin, me kun kerran olemme Inhouse yhtiö, emmekä näin ollen toimi suoraan vapailla markkinoilla.
Joten tuskinpa kannattaa ottaa puheeksi, jos siis sellainen puheyhteys Matin kanssa jostain kumman syystä tarjoutuisi, saniteettitilojen rakentamista, pukuhuoneiden ilmanvaihtoa tai kahvihuoneen laajentamista, kulttuuriseteleitä, saati sitten yhtiön sisällä vallitsevaa palkkaus epäkohtaa, saati sitten toivottuja palkankorotuksia. Tulospalkkiotakaan ei tänä vuonna näemmä enää lainkaan makseta, vaikka yhtiön tulos on edelleen parantunut viime vuodesta.
Viimeisen parin viikon aikana en ole nähnyt Matista vilaustakaan. Sanovat että hän on kesälomalla. Ihmettelen vain, miten hän on näin nopeasti saanut lomapäivät täyteen. Onhan hän ollut yhtiöissä vasta kolme kuukautta.
Silloin kun me alun perin siirryimme Apetian palvelukseen, meille muistutettiin jokaisen varikkopalaverin alussa yhtiön pyhistä arvoista:
-Kehitämme yhdessä toimintaamme paremmaksi
-Panostamme työmme laatuun
-Kunnioitamme toisiamme ja opimme yhdessä
Olen monesti miettinyt sitä, kukahan näitä arvoja oikein keksii. Luultavasti on olemassa tekoäly joka suoltaa niitä yritysten tarpeisiin. Sen ei tarvitsisi edes olla kovinkaan kummoinen tekoäly rustatakseen edellä mainitun kaltaisia mitäänsanomattomuuksia. Mitä omaan yritykseemme tulee, niin nämä meidän arvomme ovat osoittautuneet todellakin pelkäksi sanahelinäksi.
Mitään paremmaksi suuntautuvaa kehitystä ei ole tapahtunut. Minä en ainakaan ole huomannut. Ja jos vaikka olisikin, niin se olisi ollut pelkkä onnekas yhteensattuma.
Mitä työn laatuun panostamiseen taas tulee, niin se kai riippuu lähinnä meistä jokaisesta itsestään, ja siitä millaisella tuulella sattuu kulloinkin olemaan.
Ja tuo viimeinen, tietenkin kunnioitamme toisiamme työtovereina ja alan ammattilaisina. Samalla opimme myös toisiltamme keinoja miten laistaa työtehtävistä, kuinka hankkia tiettyjä etuisuuksia, millä tavoin sai junailtua ylityötunteja tai päivärahoja ja kuinka livahtaa kotiin aikaisemmin jne.
Sanalla sanoen olemme kaikki loistotyyppejä. Olemme oppineet arvostamaan toinen toisiamme ja sitä, mitä itse kukin on kaikkien näiden vuosikymmenten mittaan tehnyt, jotta kaupungissamme asiat rullaisivat hieman paremmin, vaikkei kukaan ole meitä siitä kiittänytkään.
